Hyvästi ruoka!

Sain eilen aika pahan paniikin. On hetkiä jolloin tuntuu että hengittäminen on vaatii aivan liian suuren ponnistuksen. Sain yöllä nukuttua peräti vähän yli 5 tuntia ja se onkin pisin aika jonka olen nukkunut viimeisen viikon aikana. Alan olla aika puhki. Tuntuu kuin olisin jonkinlainen zombi omassa pienessä maailmassani. Luoja minä vihaankin tätä pientä ahdistavaa maailmaa josta ei vain pääse karkuun. Täällä olen, tänne jään, luoja kunpa joku auttaisi. Onneksi on edes lääkkeet... eiväthän ne minua kokonaan paranna, mutta helpottavat sentää vähän oloa.

Painoni on noussut pikkuisen. sain tänään salaa mitattua sen kun muut vielä nukkuivat. Kaikki vaa'at on siirretty piiloon, mutta satuin monen tunnin etsinnän jälkeen löytämään yhden jonka muistin ehkä vuosi sitten nähneeni varastossa ja siellähän se onneksi oli vieläkin. Pelkään että tästä alkoi nyt varsin tiukka dietti. Panikoin kovasti kun tajusin painon nousseen kokonaisen kilon. Aamu meni siinä että söin suunnilleen kaiken mikä tuli vastaan, mutta nyt kun paniikki on laantunut tuntuu siltä että en tule voimaan syödä enää mitään. En tosiaan tiedä vielä miten saan esitettyä että syön vaikken söisi. Tai ehkä vain ilmoitan etten ole nälkäinen ja en aio tulla syömään. Olenhan jo reippaasti täysi-ikäinen kai saan itse päättää syömisestäni? Tahtoisin niin päästä kotiin, mutten saa lähteä. Olen miettinyt että tilaisin taksin tien haaraan ja pakkaisin tavarani valmiiksi ja hiippailisin ulos huomaamatta vaikka yöllä. Onneksi olen sentään saanut pitää puhelimeni ja lompakkoni. Toisaalta tiedän tarvitsevani lääkkeeni ja en tiedä oikein miten saisin ne mukaani kun en saa tietää missä ne ovat. Äh ja enhän minä nyt oikeasti saa karata täältä. Jos sen tekisin niin en minä varmasti kotona saisi olla vaan joutuisin polikliniikalle samantien kun löytäisivät minut. Enkä oikein tiedä mihin voisin mennä mistä minua ei heti löydettäisi. Ajattelin kyllä että hyppäisin laivaan ja menisin ruotsiin. Menisin johonkin hotelliin pariksi viikoksi ja saisin rauhassa olla syömättä. Valitsisin hotellin jossa on kuntosali ja saisin kuntoiltua. Olen aina tykännyt Tukholmasta ja puhun niin sujuvaa ruotsia että varmasti pärjäisin oikein hyvin. Olisi ihana saada se pari viikkoa lomaa kaikista terapioista ja lääkärikäynneistä. Voisin ostaa ruotsista vaa'an ja punnita itseni vaikka 10 kertaa päivässä jos siltä tuntuisi, tai useammin. Tahtoisin niin lähteä. Päästä turvaan ruualta. Lopettaa syömisen kokonaan. Mieluiten en enää koskaan edes näkisi ruokaa. Toisaalta Luulen etten tule enää syömään mitään jos paikalla ei ole lapsia. Huonoa esimerkkiä en tahdo antaa, mutta aikuiset saakoot ymmärtää, tai jos eivät ymmärrä en voi sille mitään, mutten aio enää kiduttaa itseäni ilman hyvää syytä ja mitään muuta tarpeeksi hyvää syytä en näe kuin sen etten tahdo kenenkään lapsen saavan tätä ilkeää ja julmaa sairautta vain siksi että ottaa minusta mallia.

Hyvästi ruoka, toivottavasti tapaamme niin harvoin kuin mahdollista. En jää kaipaamaan!