Sain tulla kotiin!

Oi tätä onnea. Poikaystäväni päätti että voidaan kokeilla yksi yö kotona kahdestaan. Olen niin niin onnellinen. Ihana olla kotona, ihana olla pieni hetki ilman että on monta ihmistä valvomassa tekemisiä. Sain nukuttua tosi hyvin. Enkä edes ollut ottanut unilääkkeitä tai rauhoittavia ennen nukahtamista! Tuntuu niin normaalilta ja hyvältä olla kotona kahdestaan. Tuntuu niin hyvältä olla iloinen jostain.

Tänään oli psykologi ja huomenna on ravitsemusterapeutti. Viikonloppu onkin ilman minkäänlaista hoidossa käyntiä ja se tuntuu niin luksukselta. Kaksi päivää "lomaa" peräkkäin. Maanantaina on taas lääkäri, mutta perjantaina terapeutilta päästyäni en aio sitä edes muistaa. Olo on kuin voittajalla kun ajattelen sitä miten tällä viikolla ei ole jäljellä kuin terapeutilla käynti sitten aion suunnata kauppaan ja ostaa itselleni jotain kivaa.

Eniten tässä jatkuvassa valvottavana olemisessa minua on varmaan ahdistanut se etten ole päässyt ostoksille. Se on yksi niitä asioita joista jaksan nykyään vielä kiinnostua ruuan lisäksi. No tänään pääsin psykologin jälkeen. Ostin sen seikkailu-muumimukin. Pitäisi ostaa myös se uusi muumimamma ruusutarhassa-muki, mutten raaskinut ostaa sitä nyt. Ovat ne kuitenkin sen verran kalliita. Sitten ostin myös piikkimaton, olen ihan rakastunut siihen kun olen useampana päivänä joutunut sellaisella makaamaan oli pakko saada sellainen kotiinkin. Sitten löysin housut, topin ja sukkia. Olin aika tehokas kun ottaa huomioon että en saanut olla kaupoilla kuin varsin lyhyen ajan. Olen hieman ajatellut että huomenna suuntaisin Stockalle ja ostaisin vihdoin yhden Tommy Hilfiger mekon jota olen jo pari kertaa mietiskellyt ostavani. En vieläkään oikein sisäistä tätä että en joudu maksamaan itse esimerkiksi ruokaani tai lääkkeitäni. Tuntuu ihan hurjalta kun on niin paljon enemmän rahaa käytettävissä kuin ennen ja että suunnilleen joka kerta kun käyn ostamassa jotain saan siitä vain paljon paljon kehuja. Olen yleensäkin ihan villinä siitä että minua kehotetaan käymään kaupassa, kehotetaan ostamaan juuri sitä mitä tekee mieli. Tuntuu hupsulta että lääkäri "määrää" minut käynnin jälkeen ostamaan jotain kivaa tai että poikaystävä ehdottelee että pitäisiköhän minun päästä ostoksille, tai että poikaystävän äiti lähtee minun kanssa kauppaan tarkoituksena suunnilleen tehdä niin paljon heräteostoksia kuin mahdollista. Olen kuin hemmoteltu kakara joka saa kaiken haluamansa, paitsi että minulle se kaikki tunnutaan tunkevan väkisin jos en tajua itse jotain pyytää.

Tuntuu järjettömältä opetella olemaan itsekkäämpi. Mieletöntä etten saa oikeastaan pyytää mitään anteeksi. Se on muuten tosi vaikeata, huomaan pyytäväni anteeksi suunnilleen kaikkea. Tänäänkin minua on pitänyt kieltää jo 6 kertaa pyytämästä anteeksi, vaikka olen yrittänyt olla pyytelemättä. Käsittämätöntä on myös se että joka käänteessä kysellään että tunnenko itseni vihaiseksi ja kehotetaan suuttumaan. Käsketään olemaan kiukkuinen. Käsketään olemaan vähän ilkeä ja ajattelemaan vain ja ainoastaan itseäni. Ihan kuin minusta yritettäisiin tehdä kuningatarta, vaikka viihtyisin paljon paremmin piikana. Kuningatar kylläkin varmasti saa päättää omista asioistaan ja minä en saa päättää enää mistään. Olen loukussa ja tuntuu kuin olisin vankina. Omituinen vankila, kun vanki hemmotellaan piloille! Silti tahdon karkuun, joku minussa on vikana kun en osaa nauttia tästäkään. Tuntuu etten kykene nauttimaan oikeastaan mistään. En jaksa ilostua siitä että saan tehä ihania asioita. Ainoa joka sai minut piristymään vähän oli se että pääsin hetkeksi kotiin itkemään omalle sohvalle. Enpä olisi joskus pienempänä osannut arvata että elämästä tulee tällaista. Naurettavaa, minulla on kaikki hyvin, aivan liian hyvin ja silti valitan.

Huh, olen tosi tokkurassa lääkkeistä. Onhan näiden kanssa helpompi olla ja ahdistus ei ole niin paha, mutta tuntuu kuin kulkisin hyytelössä. Olen luvannut että yritän pitää yllä yhteyttä tähän oikeaan maailmaan, mutta hitto että oman pään sisällä olisi helpompi olla. Jäädä jumittamaan johonkin niin syvälle ajatuksissa ettei ahdistuskaan yltäisi sinne. Jep nyt on taas pakko pyytää anteeksi vaikken saisikaan. Anteeksi että tuli pitkä ja tyhmä teksti tänään. No on tämäkin kun pitää valittaa siitä kun kaikki on hyvin ja (kerrankin!) rahaa. Kuka ihme valittaa siitä että on rahaa, kun on aina aikaisemmin saanut valittaa siitä miten sitä ei ole. Hitto minä olen opiskelija ja tottunut aikaisemmin laskemaan jota sentin ja miettinyt suunnilleen että raaskisikohan sitä ostaa mandariinin kun tekisi niin mieli. Hemmetti minun pää hajoaa, tuntuu järjettömältä, niin järjettömältä. Antakaa minulle normaali elämä!

Niin juu, olin tänään punnittavana ja sain nähdä painoni. Paino on lähtenyt taas putoamaan. Oli kummallinen olo. Osaltaan suretti aivan mielettömästi, mutta toisaalta teki mieli kiljua riemusta.