Tällä irvikissalla on maja

Paino:46.0kg

Sää on kurja se vetää mieltäkin alas. Yritän pysyä mahdollisimman pirteänä, koska en tahdo masennuksellani pilata poikaystävän iltaa.

Rakensin aamulla majan... pitää varmaan ruveta tekemään sitä useammin. Haalin melkein kaikki peitot ja tyynyt talosta sinne ja virittelin lampunkin niin että voin lukea. Tyhjensin jopa hyllyn pöydäksi. Siellä pienessä luolassani on ihanan lämmintä ja turvallista. Ajattelin että tänään taidan laiskotella enkä lue ollenkaan pääsykokeisiin. Otan jonkun kivan kirjan ja keskityn siihen. Yritän vain pitää mielen hyvänä ja jos onnistun siinä päivän tavoite on hoidossa.

Sovittelin tässä uusia vaatteitani ja huomasin etten ole ehtinyt käyttää isoa osaa ostoksistani vielä kertaakaan. Tänään laitankin sitten uudet housut, uuden paidan ja uuden villatakin päälle. Minulla olisi kyllä yhden kokeilemattomat kengätkin, mutten halua laittaa niitä tällaiseen rapakeliin. Mutta kolme uutta asiaa kerralla koeajoon. Tätä se on kun olen lähinnä vain kotona tai salilla ja käytän vain koti tai urheiluvaatteita. Kivat vaatteet jäävät käyttämättä.

Siirryin sairaslomalle

Paino:46.2kg

Hip heijaa. Olen ollut tänään kohtalaisen siedettävällä tuulella. Kävin kelalla viemässä todistuksen sairaslomaa varten, joten olen jopa saanut jotain tehtyäkin. Nyt siis ensi kuusta lähtien en enää saa käydä opiskelemassa. Aikaisemmin sentään sain opiskella jos jaksoin, mutta opintoisteitä vain ei tarvinnut onnistua keräämään. Tämä tuntuu jotenkin liian paljolta, tulee sairaampi olo siitä että on sairaslomalla, tyhmää. Luin tänään jonkin aikaa, mutta urheilla en ole jaksanut. Hävettää tämä laiskuuteni. Saisin luvan illalla korjata asian ja jumpata, mutten kuitenkaan jaksa, tiedän sen jo nyt. Kohta rupean tekemään ruokaa. Yritän keksiä jotain kivaa mikä vaikuttaa siltä että siinä olisi paljon kaloreita vaikkei oikeasti olekaan. Poikaystäväni seuraa nykyisin syömistäni kuin haukka. Olen kuitenkin tosi onnellinen siitä että lääkäri on kieltänyt häntä enää kysymästä painoani. Toisaalta siinä meni taas yksi syy jonka takia edes yritin pitää painoa yllä. Ihanaa kuitenkin kun se painon vahtiminen on poissa sotkemasta välejä. Suhde rintamalla meneekin nyt tosi hyvin. Lääkkeeni kai vaikuttaa, koska jaksan oikeasti olla välillä sosiaalinen.

Olen menossa huomenna katsomaan Liisaa Ihmemaassa jo toista kertaa. Rakastuin irvikissaan, mutta se nyt oli odotettavissakin. Pelottaa jo vähän se että jälleen kerran joudun menemään kahville. Toisaalta nyt mukana on poikaystävä joka tietää että en halua olla elokuvassa ihan paniikissa jonkin tyhmän suklaakakun takia, joten luulen että hän pitää huolen siitä että muut eivät kiinnitä huomiota syömiseeni.

Pääsiäisen aion viettää saaristossa poikaystävän isovanhempien luona. Odotan ihan valtavasti sitä että pääsisin sinne jo. Tahdon niin päästä saunaan. Odotan myös kuollakseni sitä että saan istua takan edessä ja puuhata keittiössä ruokaa monelle ihmiselle. Kauhulla odotankin sitten ruoka-aikoja. Sitten keskiviikoksi tulen takaisin Helsinkiin, käyn punnittavana ja aion keskiviikko iltana jatkaa matkaa Joensuuhun vanhempieni luokse. Viimeksi ollaankin nähty jouluna, joten alkaa tässä jo olla äitiä ikävä.

Kävin taas kerran ostoksilla. Löysin ihanan neuleen ja sitten ihan siedettävät, mutta tosi halvat farkut. Yleensä ostan mieluummin vain vaatteita joista tykkään tosi paljon, mtta olen havainnut että käytän nyt yhtä farkkukokoa tosi lyhyen aikaa ennenkuin joudun siirtymään pienempään. En halunnut tuhlata kamalasti rahaa housuihin jotka kuitenkin kohta ovat liian isot. Siirryin nyt kokoon 24 ja luulen että 23 olisi ollut oikeastaan parempi, mutta sitä kokoa en enää löytänyt ja housut oli pakko saada nyt heti koska huomenna en enää niitä ehdi etsimään ja pääsiäisenä on pakko olla jotkut housut jotka eivät ihan roiku päällä. Torstaiksi jäi vielä kumisaappaat ostettavaksi, mutta muuten alankin olla valmis pakkaamaan kamppeeni pääsiäistä varten. Äh, kuinkahan monta pääsiäismunaa tuhoan tänä vuonna?

Viikonloppu katosi

Paino:46.3kg

Paino pysynyt samana. Tai no joo kyllä se välillä oli jo 45.9kg, mutta tässä on ollut juhlat viikonloppuna, joten olen ihan tyytyväinen kun en tätä enempää paina. Nyt saan olla puolitoista viikkoa ilman yhtään lääkärissä käyntiä. Oikeastaan aika pelottava olla näin kauan ilman. No ehkä minä osaisin pitää itseni kohtalaisessa kunnossa siihen seuraavaan lääkäriin asti. Jos jostain tapahtuu niin kyllähän minä voin soittaa psykologille, lääkärille tai ravitsemusterapeutille. Itseasiassa lupasinkin lähettää jossain vaiheessa sähköpostia ja kertoa kuinka pärjään. Joskus rupean aina ihmettelemään miten suomi onkaan upea maa. Saan aivan mahtavaa hoitoa ja ainoa joka ei työskentele niska limassa minun parantumiseni eteen on minä. Kyllähän minä yritän, mutta juu no, silti toivon painon vain laskevan, järjetöntä.

Eilinen menikin krapulassa. Syön masennuslääkkeitä ja juodessani unohdin että ne voivan vahvistaa alkoholin vaikutusta. Huh huh, olen saattanut lauantaina tehdä ihan mitä vain, en muista yhtään mitään. Ruokapäiväkirjaa olin jaksanut kyllä pitää, löysin sen aamulla taskustani, joten vaikka mitään muuta aavistusta tapahtumista ei ole niin ainakin tiedän mitä on tullut syötyä. Pelkään vähän milloin saan kuulla tehneeni jotain tosi tosi tyhmää.

Tänään olenkin syönyt liikaa. Olen sopinut terapeutin kanssa että syön joka päivä yhden banaanin. Tänään olin syönyt sen jo aamiaiseksi ja unohdin sen ja söin banaanin vielä päivälläkin. Olen ihan hepulissa ja olo on valtavan syyllinen. Pieni asia voi merkitä valtavasti. Tarkoitus oli olla tänään ahkera ja mennä kelalle viemään todistusta sairaslomaa varten, mutta tulin niin järjettömän pahalle mielelle sen tyhmän banaanin takia etten voinut lähteä. No onneksi sentään sain pakotettua itseni jumppaamaan, joten ehkä edes jokunen kalori olisi palanut.

Laiskaakin laiskempi

Paino: 46.3 kg

Eilinen meni tosi huonosti. Tuli pikästä aikaa todellinen päivä masennuksen huomassa. En saanut tehtyä yhtään mitään. En niin mitään. Tai no joo söin vähän ja oksensin kahdesti, mutta muuten olinkin peiton alla ja vain makasin paikallani jaksamatta liikkua. Ilman oksennuksiakin eilisen kalorit jäivät alle tuhanteen, joten vaikka söinkin normaalia enemmän en ole siitä tänään niin paniikissa. Tänään piti lähteä uimaan, mutta se taitaa jäädä. Mieli on vieläkin sen verran maassa että tuntuu mahdottomalta kuvitellakaan lähtevänsä ulos.

Aamulla ennen lähtöään poikaystävä kaunisteli käsiäni. Kuulema näyttää siltä kuin ne katkeaisivat hetkellä minä hyvänsä. Itse olen aika tyytyväinen käsiini (Ihme kyllä) Niissä ei juurikaan ole muuta jäljellä kuin lihasta. Voi ku voisin sanoa samaa jaloistani. Mutta ei minulla on iso inhottava lantio ja paksut reidet. (Yäk yäk yäk)

Tavoitteeni olisi tänään siivota, jos en saa ajettua itseäni uimaan. Huomenna on kuitenkin taas lääkärissä käynti joten silloin olisi vähän pakko olla sen verran hyvällä tuulella että jaksa ylös sängystä. Olen tosi kyllästynyt tähän laiskuuteeni. Pitäisi ottaa itseään niskasta kiinni ja vain pakottautua tekemään kaikki se mitä suunnittelen.

Olen tässä pohtinut sitä mitä anoreksia on. Minun diagnoosini muuttui niin vähän aikaa sitten että en osaa vielä oikein pitää itseäni anorektikkona. Olen hyväksynyt sen että minulla on syömishäiriö, mutta anoreksia kuulostaa minusta pahalta. Ei kuulosta yhtään minulta. En ikinä hyväksynyt sitä että olisin bulimikko, vaikka nykyisin tiedän oikein hyvin että olin. Tarkoittaako se sitä että minulla kuitenkin on anoreksia ja hyväksyn sen vasta sitten kun pääsen siitä eroon? Syömishäiriö on minulle iso osa elämää. Isompi kuin muut osat yhteensä, koska se vaikuttaa kaikkeen muuhun. Josku haaveeni oli olla viikko oksentamatta. Nykyisin sellaisia viikkoja on, mutta nyt haaveilen siitä että voisin syödä ilman ahdistusta. Toisaalta on sama mikä diagnoosini on, koska tavoitteeni on edelleen sama: parantuminen. En kyllä toimi niin että vaikuttaisi että yritän parantua, paino putoaa ja annokset pienenevät. Yritän selittää itselleni etten tule näin onnelliseksi, mutta heti kun saan ruokaa sisääni tulen niin onnettomaksi, että unohdankin kaiken muun. Tämäon niin tyhmää, voiko tästä edes parantua?

Tavoite ja haave toteutettu

Paino: 46.7 kg

Tavoite saavutettu. Nyt on omalla vaalla mitattu lukema alle 47kg. Sinällään uusi tavoite on jo 45kg, mutta yritän olla ottamatta tyhmiä tavoitteita. Yritän tolkuttaa itselleni että tämä laihtuminen saisi nyt loppua jo, mutta silti huomaan syöväni päivässä keskimäärin 300kcal ja silti tuntuu että pitäisi oksentaa kun olen mukamas syönyt niin valtavasti.

Eilen oli psykologi. En tykännyt pahemmin. Oli pitkä ja inhottava tunti. Toisaalta kävin sitten kaverin kanssa katsomassa elokuvan Liisa Ihmemaassa. Se oli ihana. Olin hepulissa kun olin sopinut kaverini kanssa että nähdään ja psykologi oli lähettämässä minua sairaalaan. Ainoa mitä pystyin ajattelemaan oli että on pakko päästä elokuvaan tai petän kaverin luottamuksen. No sain puhuttua itseni vapaaksi jälleen kerran, koska minulla oli tänään lääkäri ja psykologi suostui jättämään asian hänen päätettäväkseen. Lääkäristä tilanne ei ole ollenkaan niin paha, joten ainakin seuraavat pari viikkoa saan vielä olla vapaana. Jos en tyri perjantain sairaanhoitajalla käyntiä jotenkin. Tavoitteeni olisi että saisin pidettyä perjantaihin painon samana ja olisin hoitajalle mennessä hyvällä tuulella. Sykkeeseen ja verenpaineeseen en pahemmin voi vaikuttaa, mutta toivotaan että ne olisivat niin korkeat ettei niiden takia tarvitse lähteä.

Kävin eilen taas ostoksilla. Päätin vihdoin ostaa Marimekon Iloisen takin. Ostin lasten, koska aikuisten takit olivat aivan valtavia. Olen himoinnut sitä pitkään. Luulin että ne ovat ihan valtavan kalliita, mutta ei se maksanutkaan kuin ehkä jonkun 50€. Kun olin pieni mummolla oli sellainen ja olen halunnut samanlaisen niin kauan kuin jaksan muistaa. Nyt minulla on se! Olen ihan innoissani. Olen saanut toteutettua yhden haaveeni. Eipä tuo kovin iso haave ollut, mutta tärkeä kuitenkin. Mmmm... ja täytyy sanoa että jalkani näyttävät ihanan ohkaisilta tuon mekon kanssa.

Kakku ja syyllisyys

Paino: 46.4kg (mutta en mitannut sitä omalla vaa'allani joten en laske välitavoitettani vielä saavutetuksi)

Onkin ollut aika kiireinen viikko. Eilen oli poikaystävän siskon synttärit. Söin pienen palan kakkua, mokkapalan ja pullan. (hyi minua) Muuta en sitten syönytkään koko päivänä. Periaatteesta yritän aina silloin syödä normaalisti kun joku lapsi on näkemässä. Siksi tulikin taas mässättyä. Yh! Ahdistaa etten päässyt aamulla omalle vaalle vaan kun oltiin kylässä jouduin käyttämään vierasta vaakaa. Nyt haluaisin tietää olenko päässyt alle välitavoitteeni vai en. No huomennahan se nähdään. Luulen kyllä että aamupaino olisi omanikin mukaan ollut alle 47 koska nytkin aamupalan ja kahden teen jälkeen painoa oli 47.2 joten melkein tekisi mieli julistaa tavoite saavutetuksi. Eihän sillä mitään merkitystä ole kun olen jo kuitenkin siirtänyt tavoitteeni 45 kiloon. Juuri tätä pelkäsinkin. En saa pidettyä tavoitteitani aisoissa. Siirrän niitä alemmas ja alemmas. Toivon että 45 riittäisi, mutten edes nyt usko siihen. BMI 16.5 kuulostaa edelleenkin tosi paljolta.

Hemmetti välillä huomaan miten luisun vain kauemmas parantumisesta. Ei tässä näin pitänyt käydä. Olen tosiaan aiemmin ollut bulimikko ja nyt diagnoosi on muuttunu anorektikoksi. Kun alitan 47 kiloa niin olen hoikimmillani. En ole koskaan painanut sitä vähempää, paitsi tietysti lapsena. Olen 165 cm pitkä joten BMI olisi tämän aamuisen painoni mukaan 17, kuulostaapa paljolta. Yritän lohduttaa itseäni sillä että minulla on kuitenkin lihaksia, joten ehken ole niin valtaisa kuin miltä kuulostan. En kyllä usko tuohon itsekään.


Jep olen syönyt tänäänkin kakkua kylässä ollessa ja mieleni on siksi tällainen. Tuntuu ettei päässä liiku mitään muuta kuin vain kakku ja syyllisyys. Tekisi mieli oksentaa vaikka tiedän ihan hyvin että se on turhaa kun syömisestä on näin kauan. Vihaan juhlia, tai oikeastaan vihaan itseäni aina juhlien jälkeen.

Taas ravintolaan, Apua!

Paino: 47.1 kg

Olen kohtuullisen tyytyväinen eiliseen. Söin kylläkin muffinssin kun nähtiin kaverin kanssa ja vaikka lähdinkin kotiin heti sen jälkeen en ehtinyt enää oksentamaan oikeastaan mitään. No koko päivä kuitenkin tuli käveltyä joten elän toivossa että olisin saanut edes vähän kaloreita kulutettua siinä, vaikka en ehtinytkään eilen salille. Eilisen kalorit kuitenkin varmaan ovat alle 700 joten sinällään varmasti kulutin kuitenkin enemmän kuin sain. Ja olihan painokin toki tippunut tälle aamulle.

Tänään lähdetään poikaystävän kanssa syömään. Olen taas ahdistunut ravintolassa käymisestä. Minusta vähän tuntuu että hän käyttää minua tarkoituksella ravintoloissa koska siellä en kehtaa yleensä syödä niin vähän kuin kotona enkä koskaan tiedä tarkkaan annosten kaloreita. Varmaan hän on myös miettinyt sitä etten pääse ruuan jälkeen oksentamaan. Minua hieman ahdistaa kun en oikeastaan ole ihan selvillä kuinka paljon mieheni tietää sekoiluistani. Tuskin kaikkea kun hän kerran vielä haluaa olla kanssani.

Eilinen oli aikalailla tehokas shoppailupäivä. Ostin kolme laukkua. En ymmärrä mihin niitä kaikkia oikeastaan tarvitsen, mutten voinut jättää niitä kauppaankaan. Sokoksella on 3+1 päivää ja foorumissa hintasirkus ja minä taas en voi hillitä itseäni alennusmyynneissä. Hulluilla päivillä olen jo aamulla riemuissani kahlaamassa kaikki osastot läpi. Niin kyllä minun mukaani tarttui myös vuokia, vaatteita ja uusin muumimuki. Minun pitäisi jotenkin saada hieman hillittyä tätä ostoksilla käymistäni, mutta toisaalta säästänhän minä ruuassa. Heh... Kun vielä ehkä kaksi vuotta sitten pävän ruokaostokseni maksoivat ehkä 30-50 euroa niin nykyisin selviän ostoksista korkeintaan parilla kympillä, vaikka ostan ruuat miehellekin. Rakastan ruuanlaittoa, mutta tylsä tehdä mitään ihanuuksia vain yhdelle ihmiselle, kun minä kuitenkin syön lähinnä salaattia.

Minulla on taas lääkäri tänään. Yleensä on aina ollut aamulla, mutta nyt onkin iltapäivällä. Olen ihan hämilläni kun en oikein tiedä että miten järjestän päiväni. Pitäisikö minun syödä jotain ennen kuin menen vai ei. En haluaisi, mutta en usko että se vaikuttaa kovin hyvältä jos mahani murisee kun tulen ja selitän samalla miten yritän syödä paljon. Niin minä yritänkin, se vain ei oikein onnistu.

Selvisin juhlista hengissä

Paino: 47.5kg

Läskiahdistus. Söin valtavasti viikonloppuna. Sellaista se juhlissa käyminen on. Paino nousi takaisin 48kg mutta onneksi se oli tänään jo laskenut. Mieli on kuitenkin yllättävän hyvä. Spex oli aivan ihana. Vuosijuhlassa oli kivaa. Sillis ei mennyt turhan hyvin, mutta toisaalta silloin olinkin jo niin ahdistunut syömisistäni etten oikeastaan edes ihmettele. Mikä parasta onnistuin säilyttämään mekkoni puhtaana juhlien läpi.

Eilen kävin psykologilla. Tällä kertaa puhuttiin siitä millainen suhde poikaystävääni on. Onnistuin taas kerran itkemään vaikka aihe olikin sinällään iloinen. Tajusin miten kurjaa se on että joudun huijaamaan poikaystävääni syömisistäni melkein päivittäin. Hävettää ihan kun pitää valehdella jostain niin tyhmästä jutusta kuin ruoka tai paino. Kävin sitten psykologin jälkeen vähän ostoksilla parantamassa mielialaani. Kirjakaupasta löytyi ihania ruokakirjoja... en ymmärrä miksi aina sorrun ostamaan valtavasti reseptejä, kun kuitenkin kehittelen melkein aina omat kevyet reseptini ihan itse. On vain niin ihana katsella ja kuolata kirjojen kuvia. No kai sitä voisi huonompiakin asioita ostaa.

Huomenna aion pitkästä aikaa nähdä yhden kaverini. Jännittää vähän. Yritän olla ihmisten kanssa mahdollisimman paljon tekemisisissä, mutta välillä tulee aina ihan liian pitkiä taukoja että näkee jonkun. Tätä kaveria olen nähnyt viimeksi ehkä kuukausi sitten ja alkaakin olla jo aika ikävä. Syömisen hankaluus hankaloittaa aika julmetun paljon kaikkea. En turhan mielelläni käy ravintolassa kenenkään muun kuin poikaystäväni kanssa, koska muut vain ihmettelisivät syömisiäni. No huomenna suunnitelmissa on mennä vain kahvilaan, joten ehkä onnistuisin keksimään jotain hyvää ja kevyttä joka ei kiinnitä huomiota liikaa. Teetä ilman sokeria ja jokin salaatti ilman kastikkeita tai jos makeaa pitää ottaa niin ehkä kevyt jäätelöä.

Avohoito jatkuu!

Paino oli aamulla 47.6 kg

JEE! En joutunut osastolle. Sain puhuttua niin että avohoito jatkuu ainakin toistaiseksi. Seuraava punnitus on kahden viikon päästä ja silloin pitäisi painon putoamisen olla ainakin hidastunut huomattavasti. Lääkärini sanoi että muuten osasto jää ainoaksi vaihtoehdoksi, mutta ehkä se vain pelottelisi, sainhan iteni vapaaksi nytkin. Minusta tuntuu ihan hupsulta kun enhän minä niin kamalan laiha edes ole, mutta ilmeisesti painoni vähyys ei olekaan se huolestuttava asia vaan se millä vauhdilla se lähtee.

Yritin tänään ostaa itselleni farkkuja. En löytänyt tarpeeksi pientä kokoa 24 oli pienin jonka onnistuin löytämään ja ne nyt olivat isot. Taidan jatkossakin käyttää siis hameita ja heittää haaveeni farkuista pois. Mistä ihmeen kaupasta kaikki hoikat ostavat vaatteensa? Luulisi että Helsingistä löytyisi jotain kivaa. Ei minulla ole oikein varaa ruveta teettämäänkään vaatteitani.

Minä malliksi?

Aamulla painoa oli tasan 48kg

Kävin tänään ostoksilla. Yhteen kauppaan mennessäni perääni juoksi mies ja kysyi suostuisinko malliksi. Rupesin tässä pohtimaan sitä miten väärin asiat ovat kun anorektikko/bulimikkona kelpaisin malliksi. Pari kertaa normaalipainoisenakin minua on kysytty malleilemaan, en ole koskaan suostunut. Kummasti kuitenkin tuollaiset kyselyt ovat lisääntyneet painon pudotessa. Omasta mielestäni en ole kovinkaan kuvauksellinen. Jos loman aikana minusta otetaan 100 kuvaa niin ehkä yhdestä pidän ja ehkä kahta muuta pidän siedettävänä. Toisaalta voisi olla ihan hauskaa päästä studioon kuvattavaksi niin että valaistus sun muu olisi kohdallaan. Oikeaa catwalk malliahan minusta ei koskaan tule koska siihen olen hieman liian lyhyt. Tai no joo olen minä parissa muotinäytöksessä ollut, mutta se oli pienempänä kun esittelin nuorten vaatteita. Ehkä minunkin pärstäni ja kroppani saisi huijattua näyttämään kauniilta edes yhteen kuvaan. Hemmetti joku tässä maailmassa on vialla kun syömishäiriöön sairastuminen tekee malliksi.

Ostoksia tuli tehtyä taas aivan valtavasti. Kroppa on taas erilainen kuin viimeksi kun olin hoikka ja no makunikin on muuttunut. Joten vaatteita tarvitaan. Viikonloppuna on vielä yhdet juhlat joissa pääsen käyttämään iltapukua. Ostin tänään kirjelaukun ja kotona huomasin että se on väärää sävyä. Mietin kaupassa kahden eri värin välillä ties kuinka kauan ja lopulta päädyin näköjään väärään. Toivottavasti saisin sen vaihdettua. Hirvittää vähän se että juhlissa pitää taas syödä ja juoda. Joudunkin huomenna kysymään lääkäriltäni saanko juoda alkoholia nykyisen lääkitykseni kanssa. Monen ruokalajin illalliset ovat vihonviimeisiä. Varsinkin kun ennen illallista käydään spexissä(näytelmä) ja en oikein koskaan voi hillitä itseäni vaan syön aina tauolla jonkin leivonnaisen kun poikaystäväni sellaisen aina minulle tarjoaa. Niin ja näytelmää katsoessa tulee juotua kuohuviiniä. Ahdistavaa tuollainen kalori-ilottelu. Onneksi on ollut pari hyvää päivää tässä, ehkä saan pidettyä syömiseni kurissa tämän mielialan voimalla.

Ei saa huijata!

Aamupaino oli 48.3 ja olen samaan aikaan riemusta soikeana ja tosi tyytymätön. Tuntuu ihanalta kun paino putoaa, mutta tiedän ettei se saisi tuntua ihanalta. Alan harkita sitä jos yrittäisin huijata jotenkin perjantain punnituksessa. Vai pitäisikö vain olla rehellinen ja mennä näine kiloineni mitattavaksi ja yrittää selittää? Jos haluan joskus parantua minun pitäisi olla rehellinen ja haluan parantua, vaikka lihominen pelottaa aivan mielettömästi.

Poikaystävä tulee tänään myöhään kotiin joten minulla on aikaa sekoilla kotona niinkuin huvittaa. Pelkään vähän sitä että meneekö koko ilta jumpatessa vai löydänkö itseni oksentamasta. Olen onnistunut olemaan oksentamatta taas ainakin kolme päivää. Minulle sekin on ihan hyvä saavutus. Puhuin eilen ensimmäistä kertaa poikaystävälleni siitä että minulla on syömishäiriö. Hän vain totesi että on tiennyt sen jo pitkään. Olen kuulema surkea piilottelemaan sitä. Eikä tietenkään jatkuva lääkärissä käymiseni ole lieventänyt epäilyjä. Tuntui ihanalta kun hän lupasi rakastaa minua sairaudesta huolimatta kunhan vain yritän hoitaa sen ja käyn jatkossakin ahkerasti hoidossa. Olin valmistautunut siihen että hän jättäisi minut, mutta kävikin aivan valtavan hyvin. Ilmeisesti minullakin on joskus onnea. Paria valitessani olenkin sitten tainnut käyttää kaiken onnen jota minun varalleni on ollut.

Siivouspäivä

Painoin tänä aamuna 48.9 eli alaspäin mennään vaikka perjantai ja punnitus lähestyy. Tänään olin ravitsemusterapeutilla ja joudun pitämään nyt ruokapäiväkirjaa viikon. Hävettää jo valmiiksi näyttää jollekulle miten sekaisin minun syömiseni oikeasti on. Mutta jos saan näillä hoidoilla pidettyä itseni poissa osastolta niin olen tyytyväinen ja teen parhaani. Oli muuten uusi terapeutti ja aivan ihana nainen olikin. Varmaan yksi mukavimmista ja ymmärtäväisimmistä ihmisistä joita koskaan olen tavannut. Lähtiessä oli paljon parempi mieli kuin tullessa.

Niin tosiaan en olekaan tainnut vielä kirjoitella siitä että tämä laihduttaminen on aiheuttanut sen että munuaiseni eivät enää meinaa toimia. Kuulema kärsin nestehukasta. Onneksi se munuaisasia on vielä korjattavissa. Joudun nyt vain juomaan aivan valtavia määriä, mutta en minä vedestä kaloreita saa, joten ei minulla ole mitään sitä vastaan.

Tänään oli siivouspäivä. Olen aika ylpeä itsestäni. Järjestin vaatekaappini uudelleen. Luulen että kohta pitäisi käydä Ikeassa ja ostaa uusi vaatekaappi. Tuntuu että vaatteita on niin paljon etteivät ne mahdu enää mihinkään. Olen oikeastaan aika ylpeä jo siitäkin että tänään olo ei ollut erityisen pahasti masentunut. Kävin terapeutilla, siivosin, laitoin ruokaa, kävin kaupoilla ja katsoin poikaystävän kanssa elokuvan. Tuntuu melkein siltä kuin olisin ollut päivän normaali ihminen. Normaali ihminen ehkä olisi saattanut tietysti syödä enemmän kuin 500 kcal, mutta jos syömistä ei oteta huomioon.

Tänään onnistuin pukeutumaan

Eilinen meni aivan päin seiniä. En onnistunut tekemään yhtään mitään. Suunnitelmia oli vaikka kuinka, mutta suunnitelmiksi ne sitten jäivätkin. Olin koko päivän yöpaidassa. En kyennyt tekemään oikeastaan mitään. En jaksanut edes itkeä. Makasinkin sitten oikeastaan koko päivän sängyssä. Tarvitsisin nyt oikeasti hyvän viikon niin että saisin taas aloitettua lukemisen niinkuin kuuluukin.

Tänään meni vähän paremmin. Poikaystävä laittoi minut aamulla pukeutumaan ja vahti että lähden ostoksille. Naurettavaa että jonkun pitää pakottaa minut ostoksille. No hyvä kuitenkin että lähdin muuten olisin käyttänyt tämänkin päivän ihan yhtä hyödyllisesti kuin edellisen. Enhän minä tänäänkään onnistunut lukemaan, mutta ainakin sain vaatteet päälle ja käyttäydyin niinkuin ihmisen kuuluukin. Huomenna on psykologi joten yritän tänään jo illalla valita vaatteet ja pakata laukun niin että lähteminen olisi aamulla niin helppoa kuin mahdollista.

Ostin tänään ihanan hameen ja odotan oikeastaan aika innoissani vähän lämpimämpiä kelejä, että voisin käyttää sitä. Voi miten se onkaan ihanaa kun on niin lämmin ettei tarvitse laittaa sukkahousuja!

Ahkera shoppailija

Onnistuin nousemaan tänään sängystä. Olinkin ehkä viitisen tuntia tänään ostoksilla. Ostoskassiin kertyi vähän vaikka mitä. Erityisen tyytyväinen olen yhdestä ruskeasta neuleesta jonka löysin. Olen varsin katkera, sovittelin yhtä aivan ihanaa mekkoa, mutta sitä ei ollut tarpeeksi pientä kokoa. Välillä tuntuisi että vaatteita löytyisi helpommin jos olisin isompi, mutta toisaalta silloin vihaisin itseäni niin paljon etten varmaan käyttäisi muuta kuin valtaisia säkkejä. Eli sinällään sama kai tuo. Toisaalta rakastan kaupoissa juoksemista joten ei se sinällään haittaa vaikka joudunkin etsimään vaatteita vähän pidempään.

Tänään olen syönyt kaksi leipäpalaa, oksentanut ne ulos ja syönyt nyt illalla yhden omenan... joten päivän syömissaldo on aika lähelle sitä yhtä omenaa. En yleensä syö leipää ja tänään aamulla päätin olla uhmakas. En jaksanut pestä kattilaa että olisin saanut keitettyä ruispuuroa. Päädyin sitten mussuttamaan leipää. Onneksi tajusin toisen leivän kohdalla että tässä ollaan hyvää vauhtia aloittamassa ahmimista. aloitettua mässäystä en osaa lopettaa mitenkään muuten kuin tyhjentämällä mahan. En kykene vain päättämään että tämä loppuu tähän.

Sängyssä olen turvassa

Tämä menee mahdottomaksi. En ole tänäänkään onnistunut tekemään oikeastaan mitään. Iso saavutukseni oli se että onnistuin neljältä nousemaan ylös sängystä ja kävin kaupassa ja maksoin yhden laskun. Tahtoisin vain maata kippuralla peiton alla. Paino on pudonnut jälleen ja ahdistaa ajatuskin syömisestä. Taidan kohta painua taas peiton alle. Yritän olla oksentamatta niitä 200 kcal jotka olen tänään onnistunut syömään. Luoja aina kun masennus menee tällaiseksi myös syömiseni riistäytyy käsistä. En olisi tarvinnut tätä nyt. En ymmärrä miten saan tässä mielentilassa pidettyä painoni samana ensi viikon perjantaihin asti. Jos ei muu auta niin sitten pitänee syödä ja juoda paljon ennen lääkärille menoa että vaaka näyttäisi samaa kuin maanantaina.

Minulla olisi tänään ollut luentokin. No ilmiselvästi en sinne sitten onnistunut itseäni raahaamaan. Häpeän saamattomuuttani. Joskus olin vielä tosi hyvä koulussa, nyt olen vain hyvä hankkimaan poissaoloja. En voi muuta sanoa kuin että kiitän onneani siitä että saan hoitoa, muuten en varmaan jokainen päiväni olisi tätä ja painaisin jo lähemmäs 30 kiloa, eli todennäköisesti olisin jo kuollut. Nyt hautaudun piiloon tältä kylmältä märältä inhottavalta maailmalta. Hautaudun peittoni alle ja itsekkäästi itken omaa kurjuuttani.

Ahdistusta syömisestä

Eilen käytiin poikaystävän kanssa ravintolassa. Pidin päätökseni ja söin enemmän kuin normaalisti, enkä oksentanut. Söin kanaa ja kasviksia ja jälkiruuaksi vielä jäätelöä. Myönnän kyllä että olin jo ravintolan vessassa kyykyssä, mutta sain pidäteltyä itseni. Lähinnä varmaan siksi että pelkäsin jonkun kuulevan. Sitten mentiinkin teatteriin eikä minulla enää ollut mahdollisuutta suorittaa tyhjennystä. Paino olikin noussut täksi aamuksi 50.3 kiloon ja olo tuntuu kamalalta ja turvonneelta. Vihaan itseäni syvästi vaikka olen samaan aikaan ylpeä suorituksestani. Tein poikaystävästäni lähestulkoon maailman onnellisimman ihmisen ja pelkästää sillä että söin niinkuin normaali ihminen. No joo myönnetään että jätin riisin ja maissit koskematta annoksessani, mutta kuitenkin. Erityisen ylpeä olen siitä että söin vielä jäätelöäkin.

Olin niin maassa tuon syöpöttelyn jälkeen etten saanut tänään tehtyä oikeastaan mitään. Suuri saavutus oli jo kun kävin kaupassa. Toivottavasti onnistuisin huomiseksi ryhdistäytymään. Jotenkin olen vain tosi ahdistunut ja kaikki tuntuu vaikealta. Ahdistaa ajatus etten saisi laihtua, mutta ajatus avohoidon muuttumisesta sairaalaksi pelottaa vielä enemmän. Sitäpaitsi siellä en varmaan edes voisi laihtua vaikka yrittäisinkin. Toisaalta tahdon parantua, mutta samaan aikaa osa aivoistani huutaa että kaikki hoito on lopetettava ja minun pitää keskittyä vain laihduttamiseen. En ole löytänyt kropastani vielä tähän mennessä kuin yhden ainoan kohdan jota en pidä lihavana. Ranteeni, niistä ei varmasti edes voisi lähteä mitään enää pois. Ei hemmetti! Ryven taas syvällä samassa suossa. Ravitsemusterapioista, psykologi ja lääkäri käynneistä huolimatta en ole edistynyt yhtään. Päinvastoin, olen vain onnistunut pahentamaan sairauttani lisäämällä liikuntaa ja entisestään vähentämällä ruokaa. Luulin eilen osoittavani itselleni että voin syödä enemmän ja silti olla iloinen, mutta epäonnistuin. Tunnen vain itseinhoa ja syyllisyyttä. Kannattaako tämän takia edes elää. Tänään en ole syönyt juuri mitään ja kaiken syömäni olen oksentanut, eihän se eilisen syömisiä ole vienyt pois. Paha olo ei ole helpottanut hitustakaa. No tämä on varmasti taas vain sellaista läskiahdistusta joka häviää kilojen myötä pois.

En halua sairaalaan

Kävin lääkärissä. Söin ennen sinne menoa runsaan aamupalan, mutta siitäkin huolimatta vaaka näytti 49.3 jonka lääkäri tulkitsi vielä vaatteiden vuoksi alle 49 kilona. Sainkin uhkauksen että jos laihtuminen ei lopu ei avohoito enää tule kysymykseen vaan joudun sairaalaan. Ensiviikko täyttyi kummasti. Nyt on psykologin lisäksi ravitsemusterapeutilla käynti ja uusi aika lääkärille. Lääkärillä joudun sitten taas punnittavaksi ja en saisi olla laihtunut. Ahdistaa, söin äsken omenan ja yritän ajatella että pitäisi syödä, mutta se on niin vaikeata.

Huomenna mennään poikaystävän kanssa ravintolaan. Ajattelin yrittää olla normaali ihminen ja ottaa jotain muuta kuin salaatin. Tavoite olisi syödä myös jokin jälkiruoka, jos ei muuta niin edes yksi pallo jäätelöä. Vihaan itseäni jo valmiiksi. En kuitenkaan tahdo sairaalan. En kestä ajatusta että joku vahtisi syömisiäni ja olisin liikuntakiellossa. Sovittiin lääkärin kanssa että saan toistaiseksi jatkaa liikuntaa, mutta sitä pitää kuitenkin vähentää. Jatkossa saisin käydä spinningissä korkeintaan kahdesti viikossa. En ymmärrä miten kestän ilman kunnon liikuntaa. Nyt kuitenkin saan onnistua toimimaan sopimuksen mukaan edes tämän yhden viikon. Tahdon näyttää että kyllä tämä toimii näinkin, ei minua tarvitse laittaa osastolle.

Tänään maailma on ruma ja julma. Tänään en jaksa. Ehkä huominen on parempi? Voi luoja minä haluan parantua. En tahtoisi käydä enää kertaakaan lääkärissä. En kertoa enää kertaakaan tuntemattomalle ymmärtäväiselle naiselle syömisistäni. On se aika noloa olla jo kaksikymppinen ja silti vasta opetella syömään.