Tämä menee mahdottomaksi. En ole tänäänkään onnistunut tekemään oikeastaan mitään. Iso saavutukseni oli se että onnistuin neljältä nousemaan ylös sängystä ja kävin kaupassa ja maksoin yhden laskun. Tahtoisin vain maata kippuralla peiton alla. Paino on pudonnut jälleen ja ahdistaa ajatuskin syömisestä. Taidan kohta painua taas peiton alle. Yritän olla oksentamatta niitä 200 kcal jotka olen tänään onnistunut syömään. Luoja aina kun masennus menee tällaiseksi myös syömiseni riistäytyy käsistä. En olisi tarvinnut tätä nyt. En ymmärrä miten saan tässä mielentilassa pidettyä painoni samana ensi viikon perjantaihin asti. Jos ei muu auta niin sitten pitänee syödä ja juoda paljon ennen lääkärille menoa että vaaka näyttäisi samaa kuin maanantaina.
Minulla olisi tänään ollut luentokin. No ilmiselvästi en sinne sitten onnistunut itseäni raahaamaan. Häpeän saamattomuuttani. Joskus olin vielä tosi hyvä koulussa, nyt olen vain hyvä hankkimaan poissaoloja. En voi muuta sanoa kuin että kiitän onneani siitä että saan hoitoa, muuten en varmaan jokainen päiväni olisi tätä ja painaisin jo lähemmäs 30 kiloa, eli todennäköisesti olisin jo kuollut. Nyt hautaudun piiloon tältä kylmältä märältä inhottavalta maailmalta. Hautaudun peittoni alle ja itsekkäästi itken omaa kurjuuttani.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti