En halua sairaalaan

Kävin lääkärissä. Söin ennen sinne menoa runsaan aamupalan, mutta siitäkin huolimatta vaaka näytti 49.3 jonka lääkäri tulkitsi vielä vaatteiden vuoksi alle 49 kilona. Sainkin uhkauksen että jos laihtuminen ei lopu ei avohoito enää tule kysymykseen vaan joudun sairaalaan. Ensiviikko täyttyi kummasti. Nyt on psykologin lisäksi ravitsemusterapeutilla käynti ja uusi aika lääkärille. Lääkärillä joudun sitten taas punnittavaksi ja en saisi olla laihtunut. Ahdistaa, söin äsken omenan ja yritän ajatella että pitäisi syödä, mutta se on niin vaikeata.

Huomenna mennään poikaystävän kanssa ravintolaan. Ajattelin yrittää olla normaali ihminen ja ottaa jotain muuta kuin salaatin. Tavoite olisi syödä myös jokin jälkiruoka, jos ei muuta niin edes yksi pallo jäätelöä. Vihaan itseäni jo valmiiksi. En kuitenkaan tahdo sairaalan. En kestä ajatusta että joku vahtisi syömisiäni ja olisin liikuntakiellossa. Sovittiin lääkärin kanssa että saan toistaiseksi jatkaa liikuntaa, mutta sitä pitää kuitenkin vähentää. Jatkossa saisin käydä spinningissä korkeintaan kahdesti viikossa. En ymmärrä miten kestän ilman kunnon liikuntaa. Nyt kuitenkin saan onnistua toimimaan sopimuksen mukaan edes tämän yhden viikon. Tahdon näyttää että kyllä tämä toimii näinkin, ei minua tarvitse laittaa osastolle.

Tänään maailma on ruma ja julma. Tänään en jaksa. Ehkä huominen on parempi? Voi luoja minä haluan parantua. En tahtoisi käydä enää kertaakaan lääkärissä. En kertoa enää kertaakaan tuntemattomalle ymmärtäväiselle naiselle syömisistäni. On se aika noloa olla jo kaksikymppinen ja silti vasta opetella syömään.