Pitkästä aikaa!

Tosiaan katosin ja nyt voisi olla selittelyjen aika. En tosiaan enää nykyisin saa tehdä oikein mitään yksin. Erään lääkärikäynnin jälkeen lääkäri ilmoitti että kotiin en lähde jos joku ei käy hakemassa minua ja pidä huolta etten ole yksin. Sain vahvemmat rauhoittavat ja unilääkkeen. Nyt onkin mennyt useampi päivä selaisessa lääketokkurassa että en oikeastaan ole selvillä ajan kulusta lainkaan. Hyvä jos saan vessaan mennä yksin ja liian kauan en vessassakaan saa viipyä. Lääkkeitäni en saa ottaa itse ja lääkärissä pitää käydä käytännössä päivittäin. Nyt pohditaan sitä että joudunko kaikesta huolimatta osastolle. Tai no joo syömishiriöpolille olen menossa ensi viikolla ja en ole vieläkään saanut oikein lupausta siitä että saisin tulla sieltä pois. Toistaiseksi olen kuitenkin saanut olla poikaystävän vanhempien luona, koska niin minua niin paljon ahdistaa ajatus tustemattomaan paikkaan lähtemisestä ja koska täällä nyt on joku voinut olla minua vahtimassa käytännössä vuorokaudn ympäri.

Enpä olisi uskonut että tähän jouduttaisiin menemään. Kunpa kaikki menisi hyvin. Kun vain parantuisin.