Olisipa ihana viettää kokonainen päivä niin ettei tarvitsisi urheilla kertaakaan ja voisi syödä ihan mitä vain eikä tuntisi oloansa syylliseksi. Mahtava unelma ja aion joskus vielä saavuttaa sen. Tiedän jopa mitä söisin sinä päivänä. Söisin dallaspullan, sellaisen ihanan. En joutuisi oksentamaan, en urheilemaan kaloreita pois, en itkemään sitä miten olen surkeä kun söin. Osaisin vain nauttia siitä pullasta, niinkuin pitääkin. Surullista joutua haaveilemaan noin tyhmistä asioista. Ymmärtääkseni tarkoitus olisi että jokainen päivä olisi sellainen. Ehkä joskus on?
Istuskelen tässä lattialla selkä patteria vasten. Lihavampana ei ikinä ollut näin kylmä. Nyt tuntuu siltä että minulla on ollut viimeksi lämmin kesällä ja silloinkin palelin melkein jatkuvasti. Nykyisin pitää aina olla päällä vaatetta aivan mahdottomat määrät jos ei halua kärsiä kylmästä ja oikeastaan sama vaikka vaatetta olisi kuinka valtavasti kylmä on silti. Joskun kolme tai neljä vuotta sitten oli vielä lämmin talvellakin. Kurjaa kun painon laskun huomaa aina kaikista kurjista jutuista, mutta kun katsoo peiliin tuntuu suunnilleen siltä etten huomaisi kovin suurta eroa sotanorsuun. Tuntuu tyhmältä kuulla muilta sitä miten on laiha, kun itse osaan keskittyä vain niihin kohtiin joida pidän liian isoina.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti