Välitavoite päätetty

Kävin psykologilla. Oli aika rankkaa tällä kertaa. Nyt alkaa vähitellen helpottaa. En kuitenkaan saanut koko päivänä tehtyä mitään muuta. En pystynyt lukemaan enkä urheilemaan. Teki mieli vain itkeä koko päivän. Avomies on kuitenkin kipeänä joten en voi tehdä niinkuin haluaisin, onneksi. Ei tietenkään ole hyvä että hän on kipeä, mutta hyvä ettei ole aikaa rypeä suruissaan. Olenkin käyttänyt sen vähän jaksamisen mitä minulla tänään on ollut hänen hoitamiseensa. En viitsi näyttää miten maassa olen kun toisella on itsellään kurjaa.

Huomenna yritän ryhdistäytyä. Tavoitteena olisi käydä salilla edes kerran, sekin riittäisi ja lukea edes 4 tuntia. Parempi aina huonon päivän jälkeen asettaa vähän matalampia tavoitteita ettei tule toista huonoa päivää kun niitä ei saavuta. Osaan kyllä taikoa niitä huonoja päiviä ihan ilman syytäkin, joten toivotaan ettei huominen olisi sellainen. On tässä päivässä hyvääkin, paino oli taas laskenut vähän. Otin välitavoitteekseni 58 ja sen saavutettuani saan miettiä vielä yhden uuden tavoitteen. Näin minulla on tavoite ja mikä parasta saan hivuttaa sitä vielä alaspäin saavutettuani sen.

Mies olisi hepulissa jos saisi tietää että minulla on jälleen tavoite. Hän sanoo että alipainoisen painotavoitteiden tulisi olla korkeampia kuin oikea paino, ei matalampia. Tottahan se on, mutta minua ahdistaa jo pelkkä ajatus lihomisesta, oikeastaan myös ajatus siitä etten laihdu ahdistaa. Jotenkin elättelen päässäni kuvaa siitä miten kaikki on niin täydellistä kun painan vähän vähemmän, vaikka kyllähän minulle sitä toitotetaan ettei se niin ole. Joka viikko mittaamme yhdessä kuinka paljon painan ja kuinka paljon vyötärön, lantion ja rinnanympärykseni ovat. Laihtumiseni siis kyllä tulee huomatuksi. Onhan hän huolissaan, mutta luulen että hän kuitenkin kuvittelee että olen päässyt ainakin tavoitteista eroon ja laihtuminen jatkuu vain vanhojen tapojeni vuoksi. Luoja minä häpeän itseäni välillä. Ei tästä silti pelkän häpeän voimin pääse eroon.