Minä tulen kalliiksi

Mies tuli kahdelta eilen kotiin ja minulla oli herätys kuudelta. Sain unta vasta kolmelta, ehdin kyllä nukkua pikkuisen ennen sitä kun hän tuli, mutta kuitenkin sain vain ehkä sen kolmisen tuntia unta. Onnistuin kuitenkin raahautumaan suunnitelmani mukaan verikokeisiin kahdeksaksi. Kuvittelin että joudun jonottamaan labraan monta tuntia, mutta enpä joutunutkaan. Aina aikaisemmin olen istunut jonossa ainakin sen puoli tuntia, mutta nyt pääsin heti sisään kun otin vuoronumeron. Päivä alkoi siis sen osalta aivan upeasti. Toisaalta olin sitten tosi nälkäinen kun en ollut syönyt aamupalaa, joten jouduin menemään syömään aiemmin kuin olin suunnitellut. Päivän ohjelma meni vähän sekaisin, mutta se ei oikeastaan haitannut, koska salilta tullessani voin niin pahoin että jouduin jättämään lukemisen väliin ja tulin jo kotiin. Toivon edelleen että lääkäri olisi oikeassa ja tämä pahoinvointi loppuisi parissa viikossa.

Mietin tänään sitä miten juoksen lääkärissä harva se päivä. Onko ihminen kuten minä, syömishäiriöinen, tosiaan oikeutettu tähän kaikkeen? Sinällään kysehän on vain syömisestä, luulisi ettei sen pitäisi olla niin vaikeata. Minunkin hoitoni varmasi maksavat, enkä varmasti joudu niistä maksamaan kuin hyvin pienen osan. Olen taakka valtiolle, kulutan kunnan varoja. Vien rahaa pois tärkeämmiltä asioilta. Turha totuutta on kiistää. Ei sen pitäisi olla niin että joku maksaa veroja jotta aikuinen ihminen oppisi syömään. Käyn kuitenkin lääkärissä ja aion jatkaa käyntejäni, aion parantua. Jollen parane en koskaan tule saamaan opintojani päätökseen. Olisin vain aina riippa jota muut joutuvat raahaamaan perässään. Jos parannun voin tehdä töitä. Voin olla hyvä ja kunnolinen kansalainen jonka ei tarvitse hävetä. Olen opiskelija ja maksamani verot ovat pieniä kuten tulonikin silti saan hoitoa josta minun tulisi olla hyvin kiitollinen. Teenkin kiltisti kaiken mitä lääkärit käskevät. Vaikka joudunkin häpeämään lähes jokaine päivä epäonnistumisiani elän toivossa että jokin päivä minua ei voisi vähempää kiinnostaa mitä vaaka näyttää. Juuri nyt kuitenkin elän omassa pienessä maailmassani jossa ruoka on saanut mielettömät mittasuhteet ja mielialani on täysin riippuvainen vaa'an lukemista. Uskon silti että suunta on parempaan. Laihdun kyllä, mutta en ainakaan aiempaa nopeammin.