En jaksa, en kestä. Vihaan itseäni. Söin viikonloppuna käsittämättömät määrät. Ahmin. En päässyt oksentamaan. Paino nousi kolme kiloa. Maha tuntuu kamalalta ja näyttää niin suurelta että joku voisi kuvitella minun olevan raskaana. En vain jaksa tätä, en ollenkaan. Olen maannut suihkun lattialla kolme tuntia itkemässä. Oksensin vatsahapotkin ulos, mutta eihän se enää auta yhtään mitään. Itken vieläkin, en vain enää ole lattialla. Viimeksi viime vuonna olen voinut näin kurjasti. Viimeksi silloin on tuntunut siltä etten oikeasti enää jaksa tätä tyhmää peliä hetkeäkään. Olisi vain helpompi lopettaa kaikki. Luoja minä pelkään. Pelkään itseäni lähes yhtä paljon kuin vihaan. Milloin minusta tuli pahin viholliseni?
Olisi ihana jos olisi joku joka ymmärtäisi. Onko joku edes selvinnyt tästä? Voiko tästä edes selvitä? En ole koskaan kaivannut näin paljon tukea. Mitä järkeä tässä suossa on tarpoa kun edessä ei ole rantaa? Pohja katoaa vain kauemmas ja jossain edessä on se suonsilmä josta ei enää pääse ylös. Tuntuu että olis sama hukkua tähän kuin pyristellä eteenpäin ja vajota vasta hetkeä myöhemmin. Lopputulos on sama. Kuuleeko sitä kukaan vaikka huutaisi apua? Erityisesti välittääkö kukaan?
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti