Rankka päivä. Kävin spinnissä, luin ja kävin koulussa. Söin koulussa pannukakun, tai osan siitä ja nyt tuntuu tosi tosi syylliseltä. Se oli luvattoman hyvää. Siitä on kauan kun viimeksi olen syönyt pannaria ja se oli vielä parempaa kuin muistin. Ei olisi pitänyt maistaa. Nyt melkein kaikki ajatuksen pyörivät pannarin ympärillä. Syön niin harvoin mitään vehnästä tehtyä että pääsee aina unohtumaan miten vietävän hyvää se voi olla. Ei kuitenkaan tämän mielialan arvoista. Mikään ei ole tämän arvoista.
Ihme miten pikku jutut, niinkuin pannarin maisteleminen, voivat pilata kaiken niin täysin. Miten ihmeessä tästä pääsee eroon. Miksen osaa syödä niinkuin normaali ihminen ja naureskella masu täynnä? Jos minun masu on täynnä niin itken ja hommaan sen tyhjäksi mahdollisimman äkkiä. Milloin tämä meni tällaiseksi ja miksi en ole tehnyt sille jotain jo silloin kun se alkoi? Nyt kaikkea on niin vaikea muuttaa. Välillä vain pelottaa muuttua, tuntuu siltä etten edes tahdo eroon häiriöstäni. Parantuminenhan tarkoittaa samaa kuin lihominen ja se ei kamalasti houkuta. Mistä löytyisi helppo, kivuton, pysyvä ratkaisu? Ei taida sellaista ollakaan.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti